Etsimme uutta toimitusjohtajaa

Esari Oy on vuodesta 1993 toiminut Suomen johtavana laitesuojatoimittajana. Asiakaskuntaan kuuluvat mm. teleoperaattorit, energiateollisuus ja julkishallinto. Laitesuojat toimitetaan asiakkaille ”avaimet käteen” -periaatteella, jolloin toimitussisältöön kuuluvat myös asiakkaan tarpeita vastaavat LVIS- ym. asennukset. Samalla pyrimme parantamaan yhdyskuntarakentamisen lopputuloksen kokonaisilmettä ympäristöön hyvin sopivilla energiatehokkailla ratkaisuilla. Liikevaihto on n. 7 M€ ja työntekijöitä n. 30. Olemme osa Tukholmassa pörssinoteerattua Lagercrantz Group AB:tä.

Asenne, ahkeruus ja ammattitaito muodostavat Esari Oy:n arvomaailman.

Nyt haemme ammattitaitoiseen ja motivoituneeseen työyhteisöömme

TOIMITUSJOHTAJAA

jatkamaan toimintamme voittokulkua!

Toimitusjohtajana pääset hyödyntämään liiketoimintaosaamistasi vaikuttamalla Esari Oy:n kehittämiseen sekä päivittäiseen operointiin.

Tehtävässä onnistuaksesi ymmärrät yhteiskuntatekniikan rakentamista sekä omaat vahvan taloudellisen otteen ja sovellat työssäsi liiketoiminnallisia lukuja. Olet yrittäjähenkinen ja ymmärrät toimitusjohtajan kokonaisvastuun.

Sinulla on hyvät henkilöstöjohtamistaidot ja osaat luoda luottamukselliset suhteet koko organisaatioon sekä asiakaskuntaan. Olet tehnyt sekä lyhyen että pitkän aikavälin strategista suunnittelua ja olet päättäväinen viedessäsi asioita läpi. Tekninen tai kaupallinen koulutus ja kokemus vastaavista tehtävistä katsotaan eduksi.

Olet vakuuttava, omalla esimerkilläsi johtava etkä epäröi laittaa itseäsi likoon. Toimintatapasi on järjestelmällinen, innostava sekä proaktiivinen. Persoonaltasi olet kuunteleva ja muut huomioon ottava. Omaat hyvät verkostot ja sinulla on hyvä kielitaito.

Tarjoamme sinulle tehtävän kasvavassa organisaatiossa, jossa saat hallituksen vahvan tuen sekä kansainvälisen työyhteisön. Tässä tehtävässä oma kädenjälkesi näkyy ja sitä arvostetaan!.

Lisätietoja tehtävistä antaa WasaTalent Oy:n Päivi Ekholm 040 524 5554 tai paivi.ekholm@wasatalent.fi

Lähetä työhakemuksesi suoraan sähköiseen rekrytointijärjestelmäämme liitä CV:si sekä hakukirjeesi viimeistään 21.12.2021

Toimithan nopeasti, sillä hakemuksia käsitellään jo hakuajalla.

HAE TYÖPAIKKAA >

 

 


SERTIFIOITUA TOIMINTAA

Oy Esari Ab:n toiminta on hallittua ja dokumentoitua.
Yrityksemme koko toiminta on sertifioitu kansainvälisen ISO-standardin mukaisesti.